Riettaita ruunia piha täynnä. Ja yksi pieni ori, joka alkaa ymmärtää tuon köyrimisen päälle. Tämä kevät saa poikienkin hormoonit jylläämään ja paremman puutteessa sitten hyppivät toistensa selkään. Onneksi noiden ruunien osalta kesän mittaan häviää ylimääräinen jyystämisen tarve, kun ne huomaavat tilanteensa olevan vähintäänkin toivoton. Onneksi tien ja aitauksen välissä on sankka metsikkö niin ei ohikulkijat näe tätä irstailua. Herkimmät saattaisivat punastella ja tiedä mille siveyspoliisille ilmoituksen tekisivät. Näinkin on käynyt. Ht-netistä sai pari vuotta sitten lukea riettaasta ruunasta, josta naapurit tekivät ilmoituksen poliisille. Naapurit vain unohtivat kertoa ilmoituksen koskevan hevosta ja poliisit olivatkin tulossa pidättämään tilan isäntää ulkosalla rietastelun johdosta. Oli siinä poliiseilla pokassa pitelemistä, kun joutuivat naapureille myöhemmin selittämään etteivät nyt oikein voi hevosta pidättää.. Ja että on ihan luonnollista, jos se ruuna tuulettaa sitä metrin mittaista lerssiään. Rietas ruuna sai siis rauhassa jatkaa puuhiaan...

Booris-kukko koristaa naapurien ruokapöytää. Eilen päättyi sen komistuksen matka maan päällä, ja melkein tirautin kyyneleen. Menin minä sitten kuitenkin uteliaana katsomaan, kun naapuri veteli sisälmyksiä kukon sisältä. Olihan se mielenkiintoista ja toivottavasti itsekin joskus samaan pystyisin. Voi pojat, jos joskus saa syödä omakasvattamaa lihaa.. Harmi oli niin komea ja perheelleen omistautunut kukko päästää pois päiviltä, mutta ei siinäkään mitään järkeä ollut, että suunnilleen haarniska päällä joutui kanalaan menemään munia hakemaan. Siellä nimittäin oli vastassa oikea taistelukukko kynnet tanassa. Ja voin kertoa, että aika kovaa tulee kukolta turpaan, kun se tarpeeksi äkeentyy. Onneksi sentään silmät säilyi. Nyt on kanalassa taas kiva käydä ja seurailla kotkojen puuhia. Jotenkin ovat niin hypnotisoivia eläimiä. En yhtään enää ihmettele miksi kanaharrastajat ovat niin fanaattisia kanojensa suhteen. Niille paistetaan pullat ja kakut. Aamuisin tehdään aamupuuro. Ihan totta. Minäkin olen niille puuroa keitellyt :)

Nipsu kävi eilen eläinlääkärissä näyttämässä ilkeänoloista pattia kintereessä. Jännetuppi täynnä nestettä ja joku pieni luunpalanen siellä irti on. Lisäksi vanha tapaturmakin siinä kohdassa oli näkyvissä.. Irtopalaleikkaukseen ei kuulemma tarvetta, parin kuukauden levolla pitäisi parantua. Täysilevolla. Nipsu?? Poni, joka tarvitsee puuhaa tai sitten keksii puuhaa. Ja tämä jälkimmäinen vaihtoehto ei meidän ihmisten mielestä ole se paras vaihtoehto. Silloin yleensä jahdataan pientä keltaista formulaa pitkin pihoja perkeleitä päryyttäen.

Näiden muutaman vuoden aikana olen huomannut, että EN_OLE_PONI-IHMINEN_. Ja piste. Ne ovat liian... hmmm.. jästipäitä. Kyllähän Nipsun kanssa toimeen tulee. Aamulla täytyy vain se puoli tuntia hokea mantraa: En anna Nipsun ärsyttää, en anna Nipsun ärsyttää... Kiva poni, paitsi silloin kun ei ole niin kiva. Sillä on kiva käydä ratsastamassa ja puuhailla sitä sun tätä, mutta kun sen kanssa saa elää koko ajan, niin oppii tuntemaan hieman eri tavalla. Nipsulla on pimeä puolensa, jonka se silloin tällöin tuo esille hyvinkin voimakkaasti. Mutta silti siihen väkisinkin on hieman kiintynyt, vaikka ei oma olekaan. Ja sen takia sille sitten rakennettiin oma pieni yksiö tuonne ulos kaverihevosten aitauksen viereen. Siellä se ei sovi juoksentelemaan, mutta saa olla ulkona ja toiset ovat lähellä. Minulla vaan on omat epäilykseni, että se ei pysy siellä vaikka melkein pomminvarma aitaus onkin. Harrin sanoin;" ei se sitä sairaslomalappua kunnioita, ihan sama miten sille hoetaan, ettei saa riehua. Sehän ensin karkaa ja sitten revittelee pitkin pihamaata."

Kaksi kuukautta täyslevossa! On muuten pitkät kuukaudet edessä kaikille meille. Jokuhan olisi moisen jo hylännyt karsinaan yksinään seisomaan, mutta meidän pirtaan, eikä Nipsun omistajankaan, moinen eläimen kidutus sovi. Ööö, mietippä omalle kohdalle miten tylsää on sairastaa kaksi kuukautta sisätiloissa pääsemättä ulos, kuulematta linnun laulua ja näkemättä kevään puhkeamista kesäksi. Tiedän, että jotkut ihmiset ovat sellaisessa tilanteessa ja sydämmestäni toivon heille jaksamista ja paranemista. He kuitenkin tietävät, että ehkä tilanne ei ole samanlainen aina. Hevonen ei tiedä. Se on tässä ja nyt. Hevoset eivät ymmärrä tulevaisuutta.

 

Ja hahaa! Rino lähti tänään jäniksen perään. Karjaisin TÄNNE! Koira teki parinkymmenen metrin päässä kaarroksen ja palasi luo. Olin niiiin ylpeä ADHD:stäni. Enpä olisi joskus uskonut. Onhan se saalitusvietti koiralle niin luontaista. Mutta selkärankaan on jäänyt, mitä tehdään kun karjaistaan TÄNNE. Ja vähän hämillään ja itsekin ihmetellen se palasi luokseni. "Mitä hittoa tapahtuu, miksi jalkani eivät juoksekaan jäniksen perässä???"

Rinolla alkoi massakausi :D Ikiliikkuja se on ja siksi liha ei pysy luitten päällä. Alkaa olla kuin pakkasen raiskaama pulkannaru tai jumalanruoska ja tuossa kunnossa sitä ei ilkeä viedä mihinkään näyttelyyn. Meillä on pari kuukautta aikaa saada hieman pyöreyttä. Ei minulla, ehei, vaikka kovasti tuntuu minultakin tuota yritystä löytyvän. Valitettavasti. Mutta jos tuon koiran saisi kelpuutettavaan kuosiin, ettei sen takia arvostelussa saada sinistä. Kun punaistahan sieltä lähdetään hakemaan. Tai vaaleanpunaista. (No ohhoh, jalat maan pinnalle nyt!) Ja ruuasta tulikin mieleeni, että minullahan on tuossa säkki koiranruoka serkulleni vietävänä. Kaapo voitti mätsäristä niin hienot palkinnot, että riittää muillekin antaa...

Ja loppukaneetiksi mainittakoon, että tämänkin emännän on aika hankkia silikoonit. Nimittäin jalkapohjiin tai oikeammin kengän sisälle! Siellä jalkapohjassa on se fascia ölömblää tai jokin (vai olikohan tuo joku sisäloinen?)... Mutta siis, nimestä huolimatta, sieltä on aikoinaan revennyt joku kalvo ja sen seurauksena on alkanut keräännyttää kalkkia siihen kohtaan. Kansankielellä sitä sanotaan luupiikiksi. Ja kyllä on tuskainen. Tänään taas pitkän lenkin jälkeen alkoi vaivata niin pirusti. Ja äkkiä vetää sitten koko akan jumiin, kun joutuu varoen töpsöttämään etteenpäin. Nyt köntätään taas kuin raihnainen mummo. Olin jo monta päivää onnellinen, kun löysin netistä ohjeet, kuinka kyseistä kohtaa voi venyttää ja helpottaa kipua. Pääsin lenkillekin ihan normaalisti. Ja tänään se taas äityi pahemmin kuin pitkään pitkään aikaan.

P.s. Älkäätteen välittäkö kirjoitusvirheistä. Tämä näppäimistö ei oikein toimi kunnolla. Ymmärrettävää tekstiä kuitenkin? Ainakin ystävät osaavat lukea tätä, koska olenhan normaalielämässäkin välillä vähän rivien välistä luettava....