Perjantai-iltana Kaapo pääsi oikein shampoo pesulle. Se taisi olla varsin nöyryyttävää ltämän törkyekspertin mielestä. Seuraavana aamuna Kaapo kostikin pesun, luultavasti olo oli epämukava ja tuoksu aivan liian hienostunut Kaapon makuun. Mutalammikko kutsui! Eipä sille vihainen voinut olla, sehän toteutti itseään. Kaapo on ihan ensimmäiseksi koira, sitten perheenjäsen ja harrastuskaveri. Jossain listan loppupäässä tulee sitten se näyttelykoira. Meidän elämä ei kaadu vaikka Kaapo ei olisikaan tiptop-kunnossa näyttelypäivänä. Kunhan se vain on onnellinen ja iloinen. Enkä viitsinyt enää uudestaankaan pestä vaan annoin sen lutrata toisten koirien kanssa joessa. Sinne jäi enin muta.

Sunnuntaina näyttelyhulinoihin lähtikin koira, jolla oli kuononpää hiekassa aarteen piilottamisen jäljiltä ja turkki vihreässä sammaleessa, pitihän sitä hieman piehtaroida ja öristä onnesta. Korvat sentään puhdistin ja yhden vähän turhan pitkän kynnen leikkasin. Eli puunattu ja puleerattu oli Kaapo oikein kunnolla (^_^)  Matkaevääksi vielä jäinen häränhäntä ja näyttelypaikalla pikainen harjaus, niin näyttelylook oli kunnossa.

Varsin lämpimän kelin saimmekin koiranäyttelyn ajaksi. Kaapoa kävi ihan sääliksi mustassa turkissaan. Oleskelimme varjossa vuoroa odottaessamme. Sieltä olikin hyvä seurailla tohinaa näyttelyalueella. Yli 1500 koiraa oli ilmoitettu Joensuun KR-näyttelyyn. Ajattelin, että kauheaa, eihän sinne sovi sekaan. Mutta vielä mitä. Autolle löytyi helposti parkkitilaa eikä nurmellakaan vallinut kovin kummoinen tungos.

Kaapo oli oma itsensä, rauhallinen ja ystävällinen. Kaikkia olisi pitänyt saada nuuhkia, mutta mitään riehumiskohtausta ei saanut missään vaiheessa. Käskiessäni sen liikkumaan pois jostain kiinnostavasta paikasta, katsoi vain minua "et oo tosissas, pitääkö oikeesti minunkin tulla mukaasi?"-ilmeellä ja murjottaen lähti taapertamaan perässäni.

Ja tämä ihana rauhallinen asenne sillä oli kehässäkin. Siinä missä muut koirat olivat eloisia ja juoksivat terhakkaina, Kaapo otti rennosti ja lompsotteli kanssani ympäri kehää. Ja tämä mainittiin arvostelussakin, needs more movements. Lisäksi takakorkeudesta tuli mainintaa (se arvattiinkin jo etukäteen) ja liian suorista kulmauksista takajaloissa. Hyvääkin oli; hyvän kokoinen ikäisekseen, hyvin kehittynyt pää. Mitähän tarkoitti maininta -needs to be more compact? Liian pitkä selkä? No mitäpä voi odottaa koiralta, joka asustelee saksanpaimenkoirien kanssa. Tietenkin se luulee olevansa samanlainen ja kasvattaa oikein pitkän selän  (^_^)

No, nämä olivat tämän tuomarin mielipiteet, toisella voi olla toisenlaiset ajatukset Kaaposta. Tyytyväinen olen, koska pelkäsin huonompaa. Kaapo oli niin eri puusta veistetty kuin ne muut koirat. Siinä missä Kaapolla oli sutjakka selkälinja ja lantio näkyi selvästi, toisilla oli aika tynnyrimäiset selät. Kaapo oli vielä ihan nuoren, keskenkasvuisen koiran näköinen kun ne muut taas näyttivät jo aivan aikuisilta. Lihaksikkaita, massiivisia "mörssäreitä", komeita uroksia. Ja Kaapo ei ollut iältään edes se nuorin.

Pois lähtiessämme Kaapo osoitti taas meille, mikä maailmassa on tärkeintä. Kävelimme herkkukojun ohi. Siihen se stoppasi haistelemaan ja jopa pikkaisen pisti vastaan, kun yritin pois vetää. Katsoi taas sillä ilmeellä, että et voi olla tosissas, etkö muka osta tuolta mitään. Pitihän se sitten ostaa kolme hirvirullaa. Ja matka jatkui iloisesti häntä heiluen ja kurttunaama nauravana, kun hirvirullat olivat mukana. Voihan Kaapo <^_^>

Seuraavat näyttelyt katsellaan ehkä syksymmälle ja toivotaan, että koira olisi jo kasvanut tasakorkuiseksi. Mitään aktiivisia näyttelykävijöitä emme aio olla, mutta muutamissa voisi käydäkin. Tutustua hieman siihenkin maailmaan.