Tamma on ontunut viime päivinä enkä jaloista mitään ihmeellistä ole löytänyt. Eilen seurailin ja apropoo, keksin mistä voi johtua. Näistä kylmistä ilmoista. Tamma on tosi herkkä kylmälle ja jumittaa itsensä ihan tönköksi. Niin on tapahtunut ennen ja niin varmaan  nytkin. Kylmät ilmat ja välillä vettäkin tulee taivaan täydeltä. Vaikka kylminä ja sateisinä öinä ovat hevoset olleet tallissa niin päivisin saattaa yhtä äkkiä tulla kunnon vesikuuro. Eikä koko ajan loimeakaan ole päällä. Niinpä tamma on vain töpötellyt viime päivät. Eilen uskalsin sitten lähteä ratsastamaan.

Ensin talutellen mentiin jonkun matkaa ja kun tamma näytti vertyvän, astelimme tallille ja laitoin satulan selkään. Ja eikun metsään. Alkuun kulku oli jäykähköä. Selästä käsin huomasin, että oikealla puolella kaulan ja lavan välissä oli selvä jumi. Lihas oli kivikova ja eri muotoinen kuin toisella puolella. Matkan taittuessa lihasten erilaisuus tasaantui, lihas pehmeni ja vertyi. Tamma ei ollut enää niin  kasassa.

Mukava muutaman kilometrin mittainen kävelyreissu tehtiin. Käytiin pellolla katsomassa, kun Harri paalasi hevosille heinää. Uusi vastoittain valmistunut tie kantaa jo hevosta, joten sen kautta pääsimme ihan uusille maastoreiteille. Tammakin oli ihmeissään. "Missäs sitä nyt ollaan?", se tuntui miettivän. Loppumatkasta tamma alkoi olla oma itsensä, askel oli pitkä ja reipas. Kengätön tamma kuitenkin varoi tiettyjä kohtia poluilla, ilmeisesti kengättömänä ei niin kovin mukavaa olekaan. Heti ensi tilassa laitetaan popot takaisin alle niin päästään ihan oikeasti nelistämään tuolla uudella ja pehmeäpohjaisella tiellä