Mortti, Vertti, Impi ja Into

Viimeisimmät tipuset ovat nähneet päivänvalon. Neljä terhakkaa poikasta oli eilen adoptioemon alla. Kaksi vaaleaa partaleukaa ja kaksi mustaa hieman pienempää. Ilmeisesti nyt nämä vaaleat partaleuat ovat faverolle-tipuja ainakin osittain jos ei kokonaan. Parvi, josta munat tulivat, sisältää pari faverolle kanaa ja yhden faverolle kukon. Lisäksi pari faverolle/brahma kanaa ja yhden lightbrahma kanan. Ja muutama kuukausi sitten seassa oli ollut hy-line kukko. Joten saa nähdä keneltä on tipujen geenit tulleet.

Neljä elävää ja yksi kuollut tipu. Kaksi munaa on vielä emon alla, mutta luulen ettei niistä mitään tule. Harmi. Enemmänkin olisin näitä symppiksiä tahtonut. Siinä missä maatiaistiput vipeltää melkein heti ensihetkestä saakka ja ovat uteliaina kurkkimassa emon alta, nämä jätit ovat vähän tuumivaisempia. Ja kömpelömpiä. Painoeron tunsi jo omalla kädellä kokeiltuna. Kun maatiaistipun ottaa käteen, tuntuu kuin siinä kädessä ei olisi yhtään mitään. Niin kevyt se on. Mutta nyt kun otin keltaisen jättitipun käteeni niin suorastaan järkytyin. Sehän tuntui tosi painavalta. Posketkin näyttivät niin läskeiltä, että ihan nauratti. Mutta se parta tekee tuon pullean vaikutuksen nokan ympärille, se näyttää aivan kaksoisleualta. Mutta rakastuin heti, noissa pienissä olennoissa on jotain niin hellyttävää. Avuttomia pieniä taaperoita. Toivottavasti mahdollisimman moni niistä selviää nämä ensimmäiset päivät elon tiellä ja saavat hyvän startin elämään.

Ensimmäinen maatiaisparvi syntyi keskellä talvea ja kaikki kuoriutuneet jäivät eloon karuista olosuhteista huolimatta. Lämpöä yritimme kaikin keinoin pitää kanalassa, mutta kyllähän se navetta viilenee siitä huolimatta. Seuraava poikue syntyi keväällä, ilmat olivat jo lämmenneet paljonkin. Kolme poikasta kuoriutui, yksi muna ei kehittynyt loppuun saakka. Maatiaiset ovat sitkeitä sissejä joka suhteessa.

Nyt kesäkuun 10. päivä syntyivät ensimmäiset jätit meidän tiluksille. Alunperin kahdeksan munaa. Yksi löytyi särkyneenä puolivälissä hautomista. Yksi kuoli loppumetreille kuoriutuessaan ja se löytyikin emon alta, melkein puoliksi kuorestaan ulkona oleva poikanen. Siihen olivat voimat loppuneet pikkuiselta. Ja emon alla siis vielä kaksi munaa, niistä en odota mitään enää tulevaksi. Ja minun tuurilla kaikki nyt kuoriutuneet ovat kukkoja. Vaikka kukot ovatkin näyttävän näköisiä, niin niitä on vain aina liikaa. Minulla on pian kukkola eikä kanala..

Mustat saivat nimekseen Mortti ja Vertti, vaaleat ovat nimeltään Impi ja Into. Olivatpahan nyt kukkoja tai kanoja, ei nimi miestä tai naista pahenna.

Seuraavaksi pitäsi rakentaa ulkotarha emolle ja pikkuisille viikareille. Turvallinen tarha, mistä eivät pedot vie. Aidatun alueen ei vielä tarvitsisi olla edes suuren suuri näin alkuun, sellainen vain, että päivänvaloon pääsevät paistattelemaan ja multaa kuopsuttelemaan. Heti kun tipuset ovat tarpeeksi suuria pääsevät ne emonsa seurassa ydinlaumaan. Kaikki ovat yhtä suurta perhettä niin kauan, kunnes poikaset ovat sukukypsiä. Tai ehkä hieman aiemminkin ne on erotettava, varsinkin jos kukkoja ovat. Haluan kuitenkin tuon maattariparven pitää puhtaana. Uudet tilat ovatkin valmistumassa kesän aikana, joten erillään pito ei ole ongelma.