Vastoittain pystyyn laitettu Koirapoppoo, tai miksi nyt koiria omistajineen voisi sanoa, kokoontui ensimmäisen kerran eilen meidän pellolla. Laskeskelimme, että alussa koiria oli paikalla 13, muutama taisi tulla hieman myöhemmin. Rotukirjokin oli hieno, rottweiler, saku, valkoinen paimenkoira, cane corso, kiinan harjakoira, lapinkoira, welsh, collie, norski ja muutama muu. Kaapon täysivelikin oli paikalla. Manu oli tosi työkoiran näköinen kun taas Kaapo näytti siltä, että leivän päällä on ollut muutakin kuin ylähuuli. Vaikka eihän Kaapo lihava edes ole, kylkiluut tuntuu ja lantio näkyy. Massaa kuitenkin aika paljon enemmän kuin Manulla. Ja luonteissakin eroja. Manu eloisa ja tarkkaavainen. Kaapo sellainen hännänheiluttaja ja kukkien nuuskija. Kaikkien kaverihan se oli heti kättelyssä. Kävi koiranpennun nuuhkuttelemassa ja sai vastarakkautta pieneltä welshtytöltä.

Olihan se alkuun haukkumista ja riehumista. Minulla ei ainakaan Rinon kanssa onnistunut yhtään mitään. Vaikka se rauhoittui jonkun ajan päästä, niin kontaktia en saanut luotua kuin muutaman kerran. Koira koko ajan toljotteli muita, kääntyili ja vääntyili, koska koko aluetta piti silmällä pitää. Ei meillä noin vaikeaa ole ollut koskaan. Rino stressaantui siinä määrin, ettei enää Kaapoakaan sietänyt, sekin oli vihollinen. Huh huh. Olikohan koiralle liikaa niin monta vierasta koiraa hänen omalla reviirillään. Jossain vaiheessa luovutin ja Harri vei Rinon sisälle rauhoittumaan. Oli niin turhauttavaa, kun koira ei vilkaissutkaan minua. Ei kuunnellut minua. Ei huomannut minua, minä olin ilmaa. Tein vielä Kaapon kanssa muutamia helppoja seuraamisia ja istumisia, leikimme etsi herkku-leikkiä. Sain oman järkkyneen mielentilankin tasapainoon. Kuinka siinä voikaan itsekin stressaantua ja turhaantua, kun koira ei toimikaan niinkuin aiemmin. Ensi kerralla jäämme Rinon kanssa syrjemmälle ja siellä kauempana rauhoitutaan. Pikkuhiljaa tullaan lähemmäs, jos koira rauhoittuu. Jos ei, pysymme kauempana. Ei ole mitään hyötyä koiralle, jos sitä tuollaisessa stressi-mielentilassa yrittää kouluttaa. Ei se opi yhtään mitään.

Hajuerotteluryhmän kouluttajan kanssa on ollut puhetta tuosta Rinon käytöksestä. Siitä kuinka se ei osaa rauhoittua koskaan eikä missään. Minulla käy sääliksi koiraa, se ei tilalleen voi yhtään mitään. Ja minullakin alkaa olla keinot vähissä. Ymmärtäisin, jos tuota piippaamista tapahtuisi koulutuksissa, mutta kun sitä tapahtuu kotonakin. Jokin ihan mitätön asia saa sen pois tolaltaan. Joskus sille riittää jo se, että nousen nojatuolista ylös. Silloin alkaa piippaaminen. Se saattaa kiihdyttää itsensä kierroksiin jo muutamassa sekunnissa. Toiset koirat kärsivät tästä, koska tuo stressipiippaus purkautuu varsin ikävällä tavalla. Se käy tyrkkimässä ja kirputtamassa Kaapoa ja Rinjaa, juoksee lenkin ja tekee sen taas uudestaan ja völisee samalla niin, että korviin käy. Aiemmin törmäsi Rinjaa päin välillä niin voimalla, että vanhukseen sattui. Nyt sentään on sen verran rauhoittunut, että ei tarvitse Rinjan terveyden puolesta pelätä.

Keinoja on ollut monia. Kieltäminen, huomion toisaalle vieminen, rauhoittaminen, huomioimattomuus, väsyttäminen lenkkeilyllä ja puuhastelulla, kouluttaminen, aivojumppa, aktivointi... Ja en ole odottanut, että ongelmat ratkeaisivat sekunnissa vaan olen jatkanut  ja jatkanut, vaikka olen huomannut, ettei auta. 8000 toistoa niin silloin asia on koiran mielessä lopun ikää. Ja edelleen jatkamme kaikella muulla paitsi huomioimattomuudella. Tuo huomioimattomuus oli kaikkein pahin, koira stressaantui siitä yhä enemmän ja alkoi purkaa mielentilaansa turhankin voimakkaasti muihin koiriin. Sitä ei voinut antaa tapahtua, joten huomioimattomuus lopetettiin.

Kieltäminen... Hmmm... Mikä käsky on -EI!? Sitä käytetään niin monessa kohdassa koiran kanssa, että se on menettänyt tehonsa. Samoin monet toistavat ankaralla äänellä koiransa nimeä, kun se tekee jotain kiellettyä. Myönnän itsekin välillä sortuvani tuohon. Tulee karjaistua "RINO!".. Miksi haluan tieten tahtoen tehdä koiran nimestä negatiivisen asian? ARGH! Jos kieltää, niin silloin pitää tarjota koiralle vaihtoehtoinen, hyväksyttävä toimintapa. Jos ei halua koiransa menevän jonnekin, ei jätä asiaa pelkästään komentoon "EI!" vaan vaikka kutsuu koiran heti iloisella äänellä luokse ja muistaa vielä kehua. Kielto ja vaihtoehto.

Silti uskon vanhvasti, että ratkaisu löytyy meidänkin ongelmaan. Sitten kun löytyy se perimmäinen syy, mikä koiran kiihdyttää räjähtämispisteeseen, ongelmaa voi alkaa ratkomaan. Harmittaa, että yhä useampi saksanpaimenkoira varsinkin näyttelylinjaisista piippaa niin helposti. Missään nimessä ei pitäisi käyttää jalostukseen "hermoheikkoja" koiria. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota koiran pään sisälle ja terveyteen, ei siihen ulkomuotoon, joka alkaa olla joidenkin sukulinjojen kohdalla ihan kauhea.

Aiemmin Rino purki stressiä jatkuvalla juomisella. Nyt se juo ylenmäärin vain silloin, kun stressitaso on tosi korkealla. Eli jonnekin ollaan jo edetty, mutta maalia ei vielä kyllä ihan heti ole näkyvissä. Itse haluaisin heti kaikki mulle tänne nyt. Mutta tämän rauhoittumisasian suhteen ei kannata kovin paljon revitellä, joudutaan ojasta allikkoon.

Eilisen anti oli se, että aloin ajattelemaan asiaa Rinon kannalta. Ja minun. Meillä on pienoinen suhdeongelma. Jopa luottamuspula? Meidän pitää päästä pariteapiaan, että saadaan suhde kuntoon. Koska ero ei tule kysymykseenkään. Työstän nyt vimmalla tuota suhdetta, koiran mukaan tietenkin edetään. Joku sanoisi, että luulot pois koiralta. Minä en. En tahdo tehdä sellaista millekään koiralle enkä varsinkaan noin herkälle ja epävarmalle kuin Rino. Kyllä tähän on toisenlaiset konstit löydettävä. Onneksi olen saanut vertaistukea ja paljon. En ole ainoa kuuman koiran omistaja...