Tämän blogin tarkoitus on tallentaa elämäämme ja sen iloisia ja ikäviä tapahtumia, niin että ikämuorina ja viisaana(?) voin muistella niitä vanhoja ja hyviä aikoja lukien tätä blogia. Koska muuten en muista, temppuileehan tuo pääkoppa ihan tarpeeksi jo tälläkin ikää (eli varsin nuorena siis :D ). Pääesiintyjinä ovat nuo meidän koirat ja hevoset, joita treenataan enemmän tai sitten aika paljon vähemmän erinäisiin koitoksiin. Tai ainakin osaa heistä yritetään treenata, opettaa ja ohjata. Pitäisikö lauseen painotus laittaa sanalle yrittää, koska joskus tuntuu siltä, että yritetään ja yritetään. Mutta valmista ei tuu! Sivurooleissa vilahdetaan sitten minä ja isäntä, ehkäpä muutama muukin ihmisperäinen olio. Ja tietenkin tuo tilan muu eläinkaarti, joka tuntuu kasvattavaan kokoaan tasaisesti ja varmasti.

Nilos tarkoittaa liukasta, niljakkaa paikkaa. Mistä syystä lie tämä alue, missä tilamme sijaitsee, saanut nimen Nilos? Ei täällä nykyään sen liukkaampaa ole kuin muuallakaan. Joka tapauksessa tilamme nimi juontaa tuosta Nilos-nimestä. Nilokselan tila, vähän peltoa ja paljon umpimetsää. Ennen vanhaan tila on ollut alueen suurimpia, mutta aikojen saatossa pienentynyt paljonkin. Mutta kyllä täällä sopii elämään kaikkien näiden eläinten, ihmisten ja entisaikojen henkien kanssa. Tilalla asustelee mieheni ja minun lisäksi hevosia, koiria, kanoja, kissoja. Lisäksi tietenkin mieheni vanhemmat, sisko ja mummo. Ja ne tilan entiset asukkaat, joiden läsnäolon välillä tuntee joko hyväksyntänä tai paheksuntana :)  Että tohinaa siis riittää, mutta sopuisasti silti täällä elellään.

Mieheni on asunut tilalla aina. Minun tarina täällä sateenkaaren päässä alkoi vuosia sitten. Voisi jopa kirjoittaa, että olipa kerran.. Niin kauan siitä on jo aikaa. Minulle tarjottiin entistä hevostani takaisin ja mietiskelin, että minnekähän sen laittaa. Harrin kanssa asuttiin silloin rivitalossa. En tiedä mistä idea lähti, mutta aika äkkiä oltiin siivoilemassa vanhan tallin puolta Harrin vanhempien tilalta. Ja sinnehän Lucky Git, tuo äkäinen ja tulinen tamma pian muuttikin. Ja hommahan alkoi lähteä lapasesta jo siinä vaiheessa. Kuukautta myöhemmin samaiseen talliin muutti Velman Elsa. Pieni, ujo tammavarsa, joka olikin joka hevostytön unelmahevonen, ja enemmänkin. Lucky ja Liekki siis aloittivat tilan raivaamisen, koivikot olivat nimittäin pahasti päässeet pusikoitumaan. Siellä ne tyytyväisenä parturoivat vattupensaita maan tasalle.

Ja eipä mennyt kauankaan aikaa, kun aloitettiin vanhan tuvan siivous ja remontoiminen. Vanha tupa on yksi tilan alkuperäisistä rakennuksista. Ja tuohon vanhaan ja vetoiseen taloon muutimme minä, Harri ja sakemanni Ellu. Jo ensimmäisen talven jälkeen päätimme, että ehkäpä joku lämpimämpi talo olisi mukavampi. Nimittäin kun illalla menimme nukkumaan lämpimän talon sisällä, aamulla herätessä jääpuikot roikkuivat leuassa. Talo ei pitänyt lämpöä, ei sitten yhtään. Ja hiiret tanssivat pöydillä. Lisäksi lämmintä vettä tuli vain vessaan. Ja nekin vesiputket olivat aika usein talvisin jäässä. Onneksi oli edes ulkohuussi. Ja ulkosauna. Näin elettiin puolitoista vuotta, kunnes uusi talomme valmistui vajaan sadan metrin päähän. Tässä vaiheessa perheeseemme olivat muuttaneet sakemanninarttu Rinja ja maatiaiskissa Viivi.

Vuosien myötä hevoset ja koirat ovat vaihtuneet. Osa valitettavasti lentänyt sinne sateenkaaren toiselle puolelle, muutama hevonen vaihtanut kotia. Tämän hetkinen pääluku on paljon; kolme koiraa, kuusi hevosta ja 13 kotkottajaa. Kanoja ja kukkoja siis. Ja blogin hengen mukaan nämä kaverit on tietenkin esiteltävä. Kaikki :D Mutta näin alkuun vain ihan lyhyesti, niin että hieman tuttuja ollaan.

Rinja ja Rino saksanpaimenkoirat, rottweiler Kaapo, suokit Liekki ja hänen varsansa Tuikku eli Tumpelo. Lisäksi lämminveriset Sakari ja Niloksen jätti Tatsi. Vierailevina tähtinä tallissa naapurin hevonen Eemeli ja Harrin siskon poni Nipsu. Kanat ovat Kiuruvetistä kantaa eli maatiaiskanoja. Kanalassa asustaa siis himoköyrijä Booris rouvineen ja lapsineen. Kissat ovat muuttaneet anoppilaan.

Jokaisen sateenkaaren päässä sijaitsee aarre. Ja erään sateenkaaren päässä on meidän koti ja meidän tarina.